Maailman luokan verkkopalvelut iteroimalla ja asiakasta kuuntelemalla

Kirjoittaja: Kristjan Laansalu 17.05.2018

Varmasti olet ihmetellyt käyttämällä isoja top100 kuuluvia verkkopalveluita että miksi ne jatkuvasti muuttuu. Joskus voi jopa jokin muutos häiritä mutta se on isossa kuvassa luonnollinen ja jatkuva matka parempaan palveluun päin.

Suunnittelijat pyrkii työssä keräämään niin paljon tietoa käyttäjistä ja asiakkaan kohderyhmän tarpeista ja mieltymyksistä kuin on mahdollista ja tekemään suunnittelutyön omalla näkemyksellä kerättyyn tietoon perustuen.

Mikäli luotavassa palvelussa on uusia ominaisuuksia tai se toimii kokonaan uudella tavalla on hyvä kysyä uudistuksen jälkeen myös mitä mieltä itse käyttäjät uudistuksesta on ja vastaako uusi palvelu heidän toiveita. Yhtä tärkeä on mitata uuden verkkopalvelun toimivuutta esimerkiksi vertailemalla uusia tuloksia edellisen palvelun tuloksiin.

 

Tuloksia voidaan mitata taloudellisesta näkökulmasta tai laadullisesta asiakkaan tyytyväisyyttä mittaamalla.

 

Käyttäjien kuuntelu

Jakuva käyttäjien kuuntelu onkin ratkaiseva tekijä kuin rakennetaan maailman luokan verkkopalveluita. Verkkopalvelun ostajan ei pidä liikaa pelätä tehdä muutoksia ja kokeiluja palvelun parantamiseksi. On hyvä suunnitella omat mittarit tulosten mittaamiseen ja rakentaa prosessi jolla tuloksiin reagoidaan parantamalla palvelua.

Toinen oleellinen tekijä on ympäristön ja vaatimusten seuraaminen ja niihin jatkuva reagoiminen. Digitaaliset laitteet ja yhteydet muuttuu ja kehittyy jatkuvasti ja se muokkaa myös käyttäjien toiveita ja odotuksia siitä miten verkkopalvelut toimii. Viimeinen suurin trendi on ollut “mobile first”, mutta sen lisäksi löytyy useita megatrendejä missä mennään ja niitä kannattaa haistella ja seurata sekä hyödyntää oman palvelun kehityksessä.

 

Digitaalisen palvelun vuosikello

Jotta yrityksen digitaalinen tuote tai verkkopalvelu olisi maailman luokkaa suosittelen ajattelemaan työskentelyä sen tuotteen parissa vuosikello maisesti. Siinä vuosi jaetaan kolmeen osaan – suunnittelu- ja kehitys, testaus, ja käyttäjien kuuntelu ja seurantavaihe eli voidaan kutsua sitä lyhyemmin nimellä arviointi.

Näin syksy on hyvä aika kerätä käyttäjäpalautteet, tulokset, kehitysideat ja muodostaa niistä kehitystarpeet ja tavoitteet dokumentti, jonka pohjalta on hyvä alkuvuodesta tehdä suunnittelu ja kehitys ja muutosten sisäänajo ja testaus ennen kesää. Ja sitten syksyllä taas keskittyy asiakkaan tarkkaan kuuntelemiseen ja tulevien parannusten kirjaamiseen.

Mikäli prosessi toimii ollaan menossa jatkuvasti kohti maailman luokan verkkopalvelua jonka  asiakastyytyväisyys paranee eikä se muodostu hyvän tuotteen tai tarinan esteeksi jatkuvasti kehittyvillä ja kiinnostavilla digitaalisilla markkinoilla. Kaupan päälle jää pois kiireiset ja hätäisesti tehdyt korjaukset ja sitä kautta tulevat mahdolliset virheet.

_______

Agedna Helsinki konsultoi asiakkaita löytämään hyvä strategian kehittää digitaalista näkyvyyttä ja strategia, sekä suunnittelee ja toteuttaa suomen käyttäjälähtöisemmän digitaaliset palvelut.

Avainsanat: , , ,

Kristjan Laansalu on suunnittelutoimisto Agenda Helsingin toimitusjohtaja ja suunnittelija. Kristjan on koulutukselta insinööri (AMK) ja muotoilija (TAM). Hän on toiminut digitaalisten palveluiden suunnittelun parissa yli 15 vuotta ja luennoinut aiheesta korkeakoulussa useamman vuoden ajan. Hänellä on ollut pitkään visiona rakentaa tulevaisuuden digitaalisia palveluita tuomalla saman pöydän ääreen tekniset- ja visuaaliset huippuosaajat. Modernit digitaaliset palvelut ovat erinomainen paikka näitä osaamisalueita yhdistää ja luoda loistavia käyttökokemuksia.

Lue seuraava blogikirjoitus:

Hyvä briiffi - kuusi vinkkiä suunnittelutyön rajaamiseen

Kirjoittaja: Anssi Kokkonen 16.10.2018