Hyvä briiffi – kuusi vinkkiä suunnittelutyön rajaamiseen

Kirjoittaja: Anssi Kokkonen 16.10.2018

Asiantuntijatyötä ja suunnittelua vaativan tehtävän rajaaminen ei ole aina helppoa. Saamme yhtä usein sekä seikkaperäisiä että hyvinkin avoimia tiedusteluja erilaisista toimeksiannoista. (Ilahdumme molemmista!)

Erityisen tärkeää on rajaaminen. Mikä on tärkeintä? Mikä melko tärkeää? Mikä nice to have, mitä ei tarvita lainkaan?

Alla on näkökulmia joista suunnittelun briiffin rajaamista voi lähestyä, sekä konkreettisia kysymyksiä joita pohtia. Toivottavasti näistä on sinulle apua erilaisten suunnittelutöiden briiffaamisessa ja hankkimisessa, kompeksisista käyttöliittymistä yksinkertaisiin esitteisiin.

 

1

Laita työ kontekstiin

Harva asia pysyy valmiina pitkään, ja erityisesti digitaalisten palveluiden kohdalla realistista on olettaa jonkinlainen tuleva jatkokehitys. Jokainen suunnittelupäätös tehdään parhaan senhetkisen tiedon valossa, ja vastaavasti jokainen edistysaskel tuo esiin uusia kehitysideoita. Työtä sovittaessa kriittistä on ymmärtää konteksti, eli mihin työn kohde sijoittuu laajemmassa kuvassa, sekä mitä sovittavan työn aikana pitää ja voidaan realistisesti saavuttaa.

2

Kuvaile työn kohde konseptina

Hyvä konseptin kuvailu tiivistyy muutamaan lauseeseen, mutta sellaista voidaan laajentaa laajaksikin raportiksi. Selkeä konseptikuvailu auttaa kaikkia hahmottamaan mitä ajetaan takaa, ja antaa jotain mihin tehtävää työtä voidaan myöhemmin peilata.

3

Huomioi käyttäjät

Käyttäjistä harvoin puhutaan ja heitä huomioidaan liikaa. On myös aivan liian helppoa kuvitella, että käyttäjä haluaa samaa kuin itse. Vain aidosti eläytymällä käyttäjän näkökulmaan ja käyttämällä oikeaa pohjatietoa on mahdollista välttää suurimmat sudenkuopat, joita helposti seuraa kun työtä tehdään vain omista lähtökohdista. Omat ja käyttäjän tavoitteet pitää linjata yhteen.

4

Muista sisältö

Hyvä sisältö ei synny itsestään. Sisältösuunnitelma, sisältötekstien tuotanto, käyttöliittymätekstit, visuaaliset sisällöt (kuten valokuva ja video) täytyy kaikki tuottaa jotenkin. Ne pitää (tai ainakin kannattaa) ensin suunnitella, sitten luonnostella, tuottaa, iteroida ja tarkastaa. Tärkeintä on tietää mikä on se “suuri tarina” joka halutaan kertoa (konsepti)?

 

5

Ulkoasun arvioinnille parametrit

Ulkoasua ei kannata määritellä yksittäisen ihmisen mielipiteiden perusteella – ennemmin kannattaa puhua siitä, miten ulkoasu noudattaa olemassaolevaa brändiohjeistusta tai tukee asetettuja mielikuvatavoitteita. Benchmarkkaus on erinomainen tapa luoda jaettu ymmärrys vaikeasti sanallistettavista visuaalisista kysymyksistä. Huomattavan iso osa ulkoasusta rakentuu visuaalisista sisällöistä, kuten kuvituksista ja valokuvista.

6

Kuvittele elämä projektin jälkeen

Kaikella on suunnittelutyön jälkeen elinkaarensa:esimerkiksi painotuotetta jaellaan muutama vuosi, jonka jälkeen sen sisältämä tieto voidaan arvella vanhentuvan. Yritysilmettä haluttaneen päivittää noin viiden vuoden päästä, mutta jos pohja on vankka, muutokset ovat huomaamattomia. Digitaalisen kokonaisuuden, esimerkiksi käyttöliittymän, elämä jatkuu aktiivisemmin ja paljon nopeammassa rytmissä. Versio 1.1:stä seuraa versio 1.2.

Avainsanat: , , , , ,

Anssi Kokkonen on on visuaalisesti orientoitunut UX-suunnittelija, jolla on takanaan vankka graafisen suunnittelijan tausta. Anssi on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi (TaM) Aalto-yliopistosta, ja työskennellyt laajasti sekä visuaalisen suunnittelun että käytettävyyden parissa. Anssi on ollut vastaavia suunnittelijoita mm. Helsingin kaupungin verkkosivujen uudistuksessa.

Lue seuraava blogikirjoitus:

Kuinka hyötyä käyttäjädatasta?

Kirjoittaja: Anemone Aaltonen 25.10.2017